Operaatio Oikominen alkaa pian

Ciao!
Tänä aamuna heräsin kuten tavallista. Pesin itseni hampaita myöten ja lähdin sitten aamiaiselle. No, syötyäni lähdin parkkipaikalle katselemaan, joko iskä olisi siellä. Hän oli, ja Bemari myös. Arvelin hetken, otanko käsityöni vai en, mutta jätin sen sitten Poloon tällä reissulla. Sitten hyppäsin Bemarin kyytiin ja matka kohti Oulua alkoi.

Perillä ilmoittauduimme ensin yhdellä luukulla, jolta meidät ohjattiin toiselle luukulle ilmoittautumaan. Sen jälkeen alkoi odotus. No, ei se kovin kauan kestänytkään, kun he jo kutsuivat minua. Menin röntgenhuoneeseen, ja minut "sokaistiin", eli minun piti riisua lasini pois, ne kun olisivat olleet tiellä kuvaa otettaessa. Sama päti pantaani, sekin piti riisua. Viimeiseksi piti riisua vyötärölaukkuni. Se minua hermostutti eniten, koska keuhkojeni terveys ei viime aikoina oikein ole ollut hyvä, mutta riisuin laukun silti tottelevaisesti. Sitten haparoin tieni röntgenlaitteen luo. Kaksi naista tuli asettelemaan minua, ja aikansa aseteltuaan he saivat kaiken kohdalleen. Kuva otettiin, ja minä laittauduin taas omaksi itsekseni, eli laitoin laukkuni, pantani ja lasini takaisin ylleni. Sitten minut määrättiin hetkeksi odottamaan huoneessa. Argh..silloin toivoin että käsityöni olisi ollut mukanani. Mutta ei se odotus kauan kestänyt, ennen kuin minut määrättiin taas käytävälle istumaan. Kohta tuli naishoitaja paikalle ja selitti että kestää vielä hetken, ennen kuin pääsen poliklinikalle. No, mehän odotimme kiltisti, kunnes minua kutsuttiin ja lähdin sinipukuisen hoitajan mukaan.

Me kiersimme miljoonan mutkan kautta, ennen kuin tulimme perille tutkimushuoneeseen, jos sitä nyt siksi voi sanoa. Siellä oli mies ja nainen. Minä ja saattajani astuimme sisään myös. Kättelyt ja esittelyt hoideltiin pikapikaa, ja sitten iskettiin kiinni itse asiaan. Mies vilkaisi suuhuni ja lateli saman tekstin, jonka iskä on ladellut sata kertaa: tila ei riitä hampaille ja lisätilaa pitäisi saada jostakin. No, sehän ei ollut mikään uutinen minulle. Sitten mies selitti, miten tilaa voisi saada lisää. Selitettyään asian minulle hän kääntyi tummatukkaisen, huoneessa jo ennestään olleen hoitajan puoleen, ja selitti tälle jotakin kielellä, jota vain iskä olisi ymmärtänyt. Minulta se meni ihan ohi korvien, enkä jaksanut keskittyä siihen. Nyt tiedän sen verran, että minulta kiskotaan joululoman alkajaisiksi pari hammasta suusta (niitä on kyllä kiskottu yksi jos toinenkin vuosien varrella) ja isketään braketit ja kaari suuhun. Minulle se ei ole mikään ihme, olen minä sellaisia kojeita ennenkin suussani kanniskellut, mutta sen voin sanoa että hampaani tulevat aivan älyttömän kipeiksi aina, kun braketit laitetaan ja yhdistetään kaarella. OUCH! Ei kivaa, ei ainakaan ilman vahaa.

Kauan sitten, kun iskä ensimmäisen kerran laittoi minulle braketit suuhun kaaren kera, luulin selviäväni ilman vahaa, mutta en enää. Kaari hankaa...limakalvon suun sisäpuolella rikki, jos sitä ei peitetä vahalla, sen verran minä nyt tiedän. Ja siksi se vaha on tarpeen. Toivottavasti saan sen tälläkin kertaa.

No niin, tämä tällä kertaa. Kerron lisää kun tiedän. Mutta oikomista tässä siis kohta aloitellaan.

Nuo kuvat tuossa ylempänä ovat kotoani.