Entisen Polon kuskin sekalaiset

Sekalaisia kuulumisia autosta ja ei-käsityöaiheisesta elämästä

8.3.2006

Läheltä piti!

Heips!
Vähän aikaa sitten huomasin, että tytön eli Polon kojelaudassa vilkkuu öljykannun kuva. Lisäksi vasemmanpuoleisin, lämpötilaa osoittava mittari...sen viisari nousi yhdeksäänkymmeneen. Minä revin hiuksiani, koska olin niin huolissani. Viestitin iskälle, joka käski viedä tytön huoltamolle. Minä olin niin huolissani, että ellen olisi näin huonossa kunnossa kuin olen, olisin varmaan valvonut koko yön. No, aamulla katsoin lähteekö tyttö käyntiin. Lähti se. Minä ajelin siis kaikessa rauhassa terveyskeskuksen pihaan ja kävelin sisälle. Iskä vilkaisi hampaitani ja pani suuhuni paikan sekä putsasi ienrajoja vähän. Sitten hän selitti, että tyttö pitää viedä huoltamolle. Iskä oli kuulemma soittanut sinne etukäteen, joten siellä tiedettiin. No, minä otin tytön ja ajelin kaikessa rauhassa huoltamolle. K oli puhelimessa. Kun hän lopetti puhelun, kuvailin hänelle tytön oireiston. K siirsi Poloni halliin ja minä menin perässä, enhän minä voinut tyttöä jättää yksin. No, K tutki konepellin alustaa ja antoi kylmäävän mutta samalla huojentavan tuomion. Moottoriöljy oli vähissä. Hän lisäsi sitä useampaan kohtaan useammasta eri kannusta ja kanisterista ja kertoi sitten kamalaa.
- Jos olisit ajanut vähänkään kovempaa, se olisi leikannut kiinni, K sanoi tytön moottoria tarkoittaen. Minulla nousi tukka pystyyn, arvaahan tuon nyt. Onneksi tyttö oireili silloin kun olin täällä eikä sitten kun olisin ollut jossakin Haapajärven ja -veden välillä. Sittenhän minä olisin ollut pulassa tytön kanssa.
Nyt on öljyä lisätty, mutta kotimatkalla tytön kojelaudassa oleva vasemmanpuoleisin mittari...sen viisari pyrkii vieläkin nousemaan. K sanoi ettei pieni nousu ole pahaksi, mutta jos se yli yhdeksänkymmenen eli puolenvälin menee, ollaankin jo pulassa. Minä voin vakuuttaa, ettei sen mittarin viisari ole koskaan noussut yli 70:n ennen tätä. Toivottavasti se siitä asettuu. Tai sitten minä vain olen ajanut niin vähillä öljyillä, että viisari ei ole sen takia värähtänytkään. Mutta eihän terveessä autossa pitäisi olla mitään lämpöongelmia sen enempää konepellin alla kuin matkustamossakaan. Toivon vain, ettei se lämpöongelma jää pysyväksi...tai sitten minä en vain osaa lukea terveen auton käytöstä. No...minä vien tytön K:n luo uudestaan, jos se viisari alkaa näyttää huimia lukemia. Toivon vain ettei se tee sitä.
Phew mikä pelastus, sanon vain! Nyt on ainakin ajaminen taattu vähäksi aikaa. Tyttö on nimittäin myös ruokittu.